INKVISITIO
-Noidiksi
luokiteltiin henkilöitä, jotka mm. osasivat parantaa ihmisiä, tai joilla vain
olivat luonnostaan punaiset hiukset.
-Oudot
ilmiöt ja muista poikkeavat ihmiset ovat aina herättäneet pelkoa ja monet
luonnolliset tapahtumat selitettiin noituudella. -Inkvisitio oli katolisen kirkon harhaoppisuutta vastustava laitos, joka perustettiin 1184.
-Se taiseli noituutta ja harhaoppisuutta vastaan.
-Sitä esiintyi Espanjassa sekä Roomassa.
-Kun kristinuskosta tuli valtionuskonto, harhaoppiset pakotettiin jopa karkoituksen uhalla oikeaan uskontoon.
- Prosessin tavoitteena oli, että kerettiläinen tunnustaisi erheensä ja palaisi oikeaan uskoon.
-Prosessissa käytettiin erilaisia kidutustapoja, kuten :
Vesikidutus=Uhrin kasvojen päälle laitetaan märkä kangas, ja hänestä tuntuu kuin hän hukkuisi.
Lyijyn pirskottaminen=Sulaa metallia tiputettiin usein uhrin silmiin. Tämä aiheutti suurta kipua ja johti jopa syyllisen kuolemaan.
Rautaneito=Raudasta valmistettu arkku, jonka sisällä olevat piikit lävisävät uhrin kun kansi suljetaan.
Piikit on sijoitettu niin, etteivät ne osu elintärkeisiin elimiin, vaan aiheuttavat vaan kipua.
Strappado=Uhrin kädet sidottiin tämän selän takana ja sen jälkeen tämä ripustettiin roikkumaan käsistään. Se aiheutti uhrille suurta tuskaa, kun uhrin olkapäät menivät sijoiltaan. Etenkin silloin, kun tämän jalkoihin ripustettiin painot.
Valvottaminen=Keskiajalla inkvisitio pehmitti kerettiläisiksi epäiltyjä myöntämään syyllisyytensä estämällä heitä nukkumasta.
Paljasta tuskaa=Ihmisiä kidutettiin nylkemällä heitä elävältä. Uhri riisuttiin alasti ja köytettiin paaluun, minkä jälkeen häneltä kuorittiin iho pois terävällä veitsellä.
Piinapenkki=Uhri laitettiin pitkälleen penkin päälle ja hänet sidottiin ranteistaan ja nilkoistaan kiinni. Tämän jälkeen ylä- ja alavartalon raajoja kiskottiin eri suuntaan vinssillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti