torstai 26. syyskuuta 2013

Noitavainot Madina ja Iida 8c


Noitavainoissa tuomittiin kuolemaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, joita syytettiin salaperäisestä yhteistyöstä paholaisen kanssa.
On väitetty, että noitavainoissa olisi tuomittu jopa miljoonia naisia. Se ei kuitenkaan ole totta.
Kuolemantuomion sai noin kymmenen tuhatta ihmist.
Paikoin vainot yltyivät kaameiksi. Joskus vietiin satoja ihmisiä, etupäässä naisia ja pistettiin kerralla tuomiolle ja roviolle. Ihmiset saatettiin polttaa jopa roviolla elävältä.

 Ennen rangaistusta käytiin oikeudenkäyntejä syytettyjä vastaan. Yleistä oikeuden käynneissä oli erilaiset noituustestit, joissa mahdollinen noita saatettiin heittää järveen. Pinnalla pysyminen oli noidan merkki. Hukkumaton saattoi joutua kärsimään vankeudesta, kidutuksesta, yhteisöstä karkoittamisella tai kuolemantuomiosta. 

Suurin osa syytetyistä oli naisia, mutta uskottiin myös miesnoitiin. Helposti suurennuslasin alle joutui myös kansanparantajat, homoseksuaalit, juutalaiset, vääräuskoiset. 

Noitavainot saivat alkunsa  Espanjassa ja Portugalissa, mutta kiivaimat käytiin Englannissa   ja Ranskassa.
Noitavainojen syynä voidaan pitää kirkkoa ja sen suurta vaikutusvaltaa, kansantaruja ja ihmisten välisiä erimielisyyksiä.





                                                                                                                           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti