torstai 26. syyskuuta 2013

Juho ja Oskari 8b

                                          Ristiretket  

 

 

Ristiretket olivat keskiaikaisia uskonnollisesti motivoituja sotaretkiä, joiden tarkoituksina oli aluksi vallata Jerusalem ja muita Islamin valloittamia alueita takaisin kristityille. Tämän takia ensimmäiset ristiretket kohdistuivat Islaminuskoisia vastaan.Ristiretkien tarkoituksina oli myös levittää kristinuskoa.Myöhemmin ristiretkiä tehtiin myös Euroopassa olevia pakanallisia ja harhaoppisia maita vastaan.

       Ensimmäinen ristiretki

Paavi urbius II pitämän puheen jälkeen alettiin kokoamaan joukkoja ristiretkiä varten. Tarkkaa lukua ristiretkeläisistä ei tiedetä,mutta alunperin sotaan valmistautui 100 000 sotilsta,mutta joukot vähenivät kuitenkin monista erisyistä ennen varsinaista ristiretkeä.Nikiaan kokoontui 1907 n 60 000 sotilasta valmiina lähtemään sotaan.Mukana oli n. 7000 ritaria.Sotilaat kuuluivat moniin eri armeijoihin.

Ristiretkien tausta

Islam levisi nopeasti 600-luvun lopulla.Islamin valta levisi nopeasti.Sata vuotta Muhamedin kuoleman jälkeen Islam ulottui jo Espanjasta Iraniin alueille asti. Samoihin aikoihin ennen
vuosituhannen vaihtoa Länsi-Eurooppa jaa Paavius alkoi taas nousemaan.Länsi-Eurooppa oli joutunut kokemaan kovia. Heitä ahdisteltiin monesta sunnasta esim; Muslimit,viikingit ja madjaarit.
Länsi-Eurooppa sai käännätettyä kaikki muut uhkaajat paitsi Islamit kristityiksi.Länsi-Eurooppaan muutti myös paljon lisää ihmisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti