tiistai 17. syyskuuta 2013

Inkvisitio Terhi & Jethro 8d

                                            Inkvisitio                     


Inkvisitio alkoi noin vuonna 1884. Inkvisitio oli katolisenkirkon järjestämä laitos, joka toimi harhaoppisuutta vastaan. Harhaoppisiksi kutsuttiin niitä jotka eivät uskoneet kristinuskoon, vaan uskoivat noituuteen ja erilaiseen taikuuteen. Inkvisition tarkoituksena oli siis käännyttää kaikki harhaoppiset kristinuskoon. Jos jotakuta epäiltiin harhaoppisuudesta sai hän rangaistuksen. Mitä nopeammin kääntyi kristinuskoon sitä pienempi rangaistus oli. 

Julminta mitä harhaoppisuudesta saatoi seurata oli kuolemantuomio. Kuolemantuomioon tuomitseminen oli maallisen tuomioistuimen heiniä. Inkvisitiolla oli oikeus kiduttaa harhaoppisia, mutta säännöissä sanottiin, inkvisitiolla ei ole oikeutta epäillyn verenvuodatukseen. Harhaoppisten kidutustapoja oli monia. Inkvisitiolla oli myös säännöt liittyen rangaistuksiin. Säännöissä sanottiin, että lasten ja vanhusten kiduttaminen oli kiellettyä, mutta käytännössä tämä sääntö oli turha, sillä ketään ei tätä sääntöä noudatanut.

Erilaisia kidutus tapoja:

Ennen kidutusvälineitä oli monenlaisia. Kuvassa näet erilaisia kidutusvälineitä joita voitiin käyttää harhaoppisetn rangaistamiseen .Monet kidutusvälineistä olivat todella kivuliaita ja jättivät uhrille pysyviä jälkiä.

Yksi suosituin kidutusmenetelmä oli strappado menetelmä, eli uhrin kädet sidottiin seläntakaa kiinni ja hänet nostettiin roikkumaan niistä, lisäksi hänelle voitiin laittaa painot jalkoihin tuomaan enemmän tuskaa kidutettavalle. 

Vesikidutus oli myös yksi yleisimmistä kidutusmenetelmistä. Märkä rätti tungettiin uhrin suuhun ja rättiin kaadettiin koko ajan lisää vettä. Tämä kidutusmenetelmä oli suosittu, sillä se ei jättänyt mitään jälkeä uhriin.

Uhrin valvottaminen oli myös yksi kidutusmenetelmä.
Uhrin ei siis annettu nukkua ollenkaan ja tämä varmistettiin kerettiläisellä haarukalla. Jos uhri    nukahti ja pää kaatui eteenpäin pistivät piikit häntä
rintaan.





Tämä päärynän mallinen laite laitettiin uhrin suuhun ja renkaasta vetämällä
laite suureni ja uhrin suu avauttui niin suureksi, että leukaluu ja hampaat murtuivat.







 Viereisessä videossa kerrotaan inkvisition eri kidutusmenetelmistä ja ajasta jolloin inkvisitio oli käytössä. Videossa tulee ilmi erilaisia kidutusvälineitä ja kerrotaan, että millaista uhrilla oli.









Lähteet: http://historianet.fi/hans-henrik-fafner/kidutus-kymmenen-menetelmaa-ii
http://www15.uta.fi/yky/arkisto/historia/noitanetti/inkvisitio.html
http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/inkvisitio/
http://www.ortodoksi.net/index.php/Inkvisitio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti